Viikon verran kuvaa

Kevät vaikuttaa jälleen saapuneen hämmentämään itse kunkin sisäistä kelloa. Ja täyttämään tämän kamerapoloisen muistikorttia. Luonnonvalo ja sen vaikutukset ajankäyttöön, tiedättehän?

Kokoustamista, peltohiihtoa saman lenkin aikana kuun ja auringon valossa, naistenpäivää (meni jo auttamattomasti, mutta Voimasta kannattaa lukea) aleksanterilla sekä lopulta pitsaperjantai soijarouhe kebaba-punasipuli-persikkatäytteellä. Ja kaiken muunkin näköistä, eikä sitten kuitenkaan mitään sen ihmeellisempää. Onneksi!

Ai joo, ja tuo Forsmanin suklaatee oli kyllä vuoden yllättäjä. Jopa melko positiivisella tavalla.

Täystuho kaikkine kavereineen

Joskus käytettyjen välineiden määrä on suoraan verrannollinen lopputulokseen.


Sunnuntain ruokakokeilut ovat muodostuneet enemmän tai vähemmän perinteeksi. Koko päivä vapaata, missään ei elämää kaikkien odottaessa ankeasti lähitulevaisuudessa heijastelevaa työviikkoa - täydellinen mahdollisuus testata jotain ihan muuta & uutta tai tehdä alkuviikon safkat lämmitysvalmiiksi odottelemaan pakastimeen/jääkaappiin. Nyt kuitenkin päädyttiin kokeilemaan jotain meille varsin eksoottista ja odottamatonta: italialaista. Pasta ei koskaan ole oikein vakuuttanut tämän kuivakaapin jakajia - perinteinen spagetti tulee usein korvattua tomaattikastikkeen kanssa kesäkurpitsalla tai porkkanalla ja lasagnelevyjen tilalle ladotaan ruisleipää. Nyt kuitenkin oltiin hurjia ja tesmattiin raa'alla kaulinvoimalla pastataikinan veivaamista. Ja melko hyvin luonnistui.

Raviolit kanttarelli-pinaattitäytteellä

Taikina:
3 dl vehnäjauhoja
2 munaa
(vettä)

Täyte:
kanttarelleja
basilikaa tai muita yrttejä tuoreena
pakastepinaattia (3-4 jäädytettyä silppukuutiota)


Kaada jauhot kulhoon ja tee kasan keskelle syvennys. Riko syvennykseen kananmunat ja ala vaivata. Seuraile rakennetta: jos seos on kovin murenevaa, lisää tilkka vettä, jos tahmeus hankaloittaa, jauho auttaa. Kun taikina vaikuttaa kimmoisalta, kääri se tuorekelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään muutamaksi tunniksi. Tämän jälkeen joko hifistellen pastakonetta käyttäen tai kaulimella tee taikinasta mahdollisimman ohut levy. Leikkaa se jo valmiiksi kahteen yhtä suureen osaan. Silppua yrtit täytettä varten, sulattele pakastepinaattia hetki pannulla. Sekaan voi heittää myös silputut sienet näin halutessaan. Lado täytettä tasaisin välein toiselle taikinalevyistä, kostuta toinen levy vedellä (pullasuti on hyvä tähänkin hommaan) ja nosta täytteiden päälle. Painele reunat haarukalla tiukasti kiinni niin, että möttösten sisälle jää mahdollisimman vähän ilmaa. Leikkaa taikinapyörällä suorakulmioiksi ja painele leikkauspinnat samoin umpeen. Keitä suolatussa vedessä n. 5-8 minuuttia tai kunnes taikina vaikuttaa sopivan kovalta. Tarjoile esim. tomaattikastikkeen tai peston kanssa. Kätevästi loput pakkaseen <- gyrmeesafkaa myös kiireviikoille.



Ja saatiinhan ne vesikrassitkin vihdoin itämään! Isomman idätysastian hankkiminen tulee piakkoin eteen, yhdestä satsista ei kovin moneen salaattiin riitä.

Sinä päivänä Budhakin avasi nutturansa

Eli vaihteeksi oikeasti rento lauantai-ilta. Ansaitsevat luokituksen 'uhanalainen', ja ihan syystä.




Vihdoin! Kirppikseltä löytyi kauan kaivattu kasvien rakenteita ja muita eliöitä värillisinä piirroskuvina esittelevä kirja. Kansakoulun Luonnonkirja 1 vuodelta 1967, jos tarkkoja ollaan. Voi sitä iloa kun tuohon suuntasin silmäni. Pelkäsin jo pahoin että pitää ruveta tämäntyyppistä askartelumateriaalia etsimään antikvariaateista. Homma olisi hyvin todennäköisesti osoittautunut melko hintavaksi. 50 senttiä ei sitä onneksi ollut - nyt kehtaa repiä, saksia ja vähän riipiäkin. Hyvän maun rajoissa toki. Ai, jas samalla kirpparilla olisi ollut myös kasoittain käsityö ja -sistuslehtiä 70-luvulta. Kirjoneulepiirrokset olisivat kieltämättä houkuttaneet suht paljon. Ehkä menen vielä hamstraamaan. Ihan vaan pahan päivän varalle ja sukan varteen ja patjan rakoon.



Mahdollisesti paradoksaalisin jälkiruoka kautta aikain: kahvi kupissa ei ole siedettävää, ei edes sokerikakku ja kahvi. Mutta odotas vaan kun kahvi on sekoitettu kakkupohjaan. Mitä vahvempaa mokkaa, sen parempaa misua.

Vesikrassin idut olivat päivässä ottaneet kunnon harppauksen itiömäisemmältä tasolta aikuisuuteen. Ensimmäinen teurastus suoritettu, melko sinappista? Tai vätkää oikeastaan. Seuraavaksi taas niitä mungopapuja.

Uusi tee Rauman reissulta. Lemppari-Clipperini loppui ajat sitten, mahtava tekosyy lähteä ihmettelemään Vanhan Rauman (muutama sata kuvaa, postia tulossa) tee tarjontaa. Maistuu melko jännästi lämpimältä appelsiinimehulta. Ei, ei se ole ollenkaan niin kamalaa kuin miltä kuulostaa. Kookoksen ansiosta melkein vetää vertoja Indian chaille.







Ja hiihtolomapipa tuli viimeisteltyä. Tägi nümphin rikkoutuneesta t-paidasta, tämä paha? Seuraavaksi aloitellaan sitä pitkään pohdittua satupeittoa, josta myös lisää tulevaisuduessa. Saataisiin nyt eka edes muutama tilkku valmiiksi asti. Ja isoäidinneliöitäkään ei tarvita enää kuin kolmetoista kipaletta = kevättä kohti mennään tälläkin rintamalla.

Loma + jämät = tuotteliaisuutta

Lomailu tunnetusti tekee ihmeitä, niin mielelle kuin viimeisimmistä projekteista jäljelle jääneille hööreille. Vihdoin ja viimein tuli oikeasti istuttua alas, järjesteltyä ideat pöytään ja ihan tosissaan aloitettua jotain - ja myös lopetettua! Ystävänpäivä-syndrooma (sydämet) iski nähtävästi tasan viikon myöhässä. Hämmentävää.



Viime postissa mainittu Herne rokkaa -opuksen innoittama paita. Haluaisin oppia pitämään vaatekaapissani edes yhtä perusvalkoista t-paitaa, mutta aina ne tapaavat täyttyä ties millä kuvituksilla. Tällä kertaa herneitä - antakaa mahdollisuus. Sama teksti otti silmään muuten myös syksyn Tukholman reissulla bongatussa Hermansin kyltissä. Kyseinen rafla kiinnosti kovasti, mutta juuri sillä hetkellä jäi käymättä. Löytyykö mahdollisesti kokemuksia paikan tarjonnasta?


Rautalangasta vääntäminen on viime aikoina muodostunut lähes kantavaksi teemaksi. Kiva siitäkin materiaalista välillä vääntää jotain muutakin kuin vain kalseita totuuksia. Rusetit eivät ole kalseita, eiväthän?



Ystävänpäivää kynsissä asti. Jostain syystä pinkki ja sydämet yhdistettynä eivät miellytä oikeaa aivolohkoani - toisin kuin asianomaiset värinspiraatioliuskat. Seinien maalailuhaaveet tunkee läpi.


Voikukan lehtien fiilistelyä helmikuussa. Ei siinä mitään väärää oo, jos tykkää. Kukka itsessään on kans ihan nätti, mutta näistä vihreämmistä partikkeleista tulee niin mahtavaa soppaa/levitettä/teetä että käsi lippaan.


Kauan suunnitellut kyynärpääpaikat taivas-tietää-miten-vanhaan villatakkiin. Varmaankin maailman mukavin lohtuvaate, mutta kaikessa harmaudessaan melko, no, harmaa. Vihreä pelastaa villan muodossa.

Ai joo, ja ekat pajunkissat bongattu! Ja +4 astetta eilen. Melkein jo tunnen tennareitten ohuet pohjat jalassa.