Reilua kokouspurtavaa (tai siis vadelmaista)

Ja yhtäkkiä tajusin, etten ole jakanut täällä vielä bravuurini, ainaisen onnistujani ohjetta. Kyseessä on siis jo perinteeksi muodostunut vadelma-brownie, jota löytyy lähes jokaisesta Satavanun kokouksen kahvipöydästä. Tämäkin resepti lienee alkujaan jostakin leivontakirjasta, sen verran vanhaa perua vain jo on etten yhtään muista mistä. Tätä tehdään kyllä usein ihan vain viikonloppu iloksikin omalle sakille. Vegaaninenkin se on, banaani korvaa kätevästi monessa käänteessä kananmunan. Nautintoa. Niin, ja tämä yksilö on nimeltään Reilu koska kaakaojauhe ja suklaa olivat molemmat juuri sitä.

Vadelmaiset browniet

1 dl kaakaojauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
2 banaania
2 1/2 dl sokeria
2 dl sulatettua margariinia (esim. Keijun sininen)
100g suklaarouhetta (esim. Brunbergin tumma)
100g pakastevadelmia

Sekoita keskenään kuivat aineet sokeria lukuunottamatta. Sekoita banaani, sokeri ja margariinisula sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää kuivat aineet seokseen ja sekoita varovasti tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille (n. 30x30cm). Ripottele pinnalle suklaarouhe javadelmat. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi.

Ps. Kuvien kaunokainen tavattavissa & maisteltavissa huomenna Satavanun jäsenillassa klo 18 alkaen osoitteessa Maaherrankatu 28, Pori. Tervetuloa niin jäsenet kuin jäsenyyttä harkitsevatkin!

Hallanvaara

Syksy on siis virallisesti saapunut lääninherran hoviin; omenat putoilevat naapuritalon runsaudensarvimaisesta puusta, yöpöydällä lojuvan kirjan jäljellä olevat sivut hupenevat kiihtyvää tahtia ja keramiikkatunneilla joululahjojen tekemisen suunnittelu tuntuu ajankohtaiselta. Yksi merkki lienee myös se, että alan vaistomaisesti kaivaa talviromppeita esille ilmojen kylmetessä. Tässä muutamat lempparit viime vuoden itsetehdyistä syyslämmittimistä.

 Maailman pehmein reikähuivi. Virkattu sammaleen vihreästä jämästä Helsingin matkalla.

Tämäkin jämistä koottu tekele. Sinisestä panta-osasta piti ensin tulla tuubihuivi, mutta laiskuuden iskiessä se upposi käsityölaatikon pohjalle. Ilmojen viiletessä löysin pötkylän, ompelin sen umpeen ja lisäsin "solmun" keskelle. Voilá, lämmin pipon korvike on valmis. Näitä voisi tehtailla ihan joululahjaksi saakka. Inkan blogissakin oli samankaltaisen mutta virkatun version ohje, joka vaikutti myös kokeilun arvoiselta.

 Tämä nyt ei varsinaisesti lämmitä kuin sielua, mutta kuitenkin. Kassi itsessään on Tiimarista 1,60€:lla hankittu, painatukseen käytetty kangasvärejä ja itse kontaktimuovista värkättyä sapluunaa. Totuushan on että asiat eivät aina ole mustavalkoisia.

Sitten vielä loppuun parit napit kirpparilta. Kontin 1€/minigrip-pussi tarjous on tosi jees, ainakin kun metsästää vain tietyn värisiä namiskoja. En ole vielä ihan varma mihin nämä kaikki tuhlaan, mutta ikiaikaiset leijonanpäät ja ankkurit sekä kukkakuviot vain kiehtoivat niin paljon että oli pakko sijoittaa.

 

Muhevaa viikonloppua, pysykää lämpiminä!

Omenaanaa

Ylioppilaskirjoitukset on nyt sitten tältä syksyltä varsinaisesti ohi! Ja samoin tämän jakson koeviikko. Näiden kunniaksi tehtiin pitkästä aikaa seitania, tällä kertaa omenavarkaissa käynnistä inspiroituneella ohjeella. Osa syy tähän erikoiseen seitan himooni saattaa olla se, että käväisin Vanun opi perusasiat -kurssilla pikaisesti viime viikonloppuna. Vaikka syömään en ehtinytkään jäädä, keittiössä tuoksui seitan, kuten usein Vanun leireillä. No, siitä houkuttuneena:

Omena-seitanpata

Currylla maistettua seitania paloiksi pilkottuna (hyvä seitanin ohje Chocochilillä, vaihdoin vain savupaprikajauheen curryyn)

1/4 dl soijakastiketta

pippuria

2 pientä sipulia lohkottuna

3 pientä omenaa lohkottuna kuorineen

2 rkl öljyä

1 rkl siirappia

1 1/2 rkl vehnäjauhoja

2 dl vettä

1 dl soijakermaa

Sekoita seitanpalat, sipuli- ja omenalohkot, soijakastike sekä pippuri kulhossa. Anna maustua n. 15 min. Paista maustuneet palat öljy-siirappiseoksessa. Ripottele jauhot sekaan, sekoita ja lisää vesi ja kerma. Anna hautua n. 15 min kannen alla.

Sitten vielä "rakas päiväkirja..." -tyyppistä jatkoa: olen viimeisten viikkojen aikana oppinut paitsi kaiken Freudin kengännumerosta sosialisaation merkitykseen, myös taidon pukata palmikkoneuletta! Siinä sitä nyt valmistuu tasaiseen tahtiin. Vielä en paljasta mikä tästä tulee, sen verran on kesken. (Toivottavasti) pianpahan näette! 

Leikisti lakkaa

"Mistä sä nyt lakkahilloa olet taikonut?" Tämä hillo on taas niitä ruokapöydän keskustelun avaajia, oikeita kulinaristisia cocktail ring-faktoreita. Ja koristaa kivasti niin puuroa kuin narsku(leipä)juustoakin - ulkonäöllisesti toimii lakkahillona kuin väärä raha. Karviaisia tosin jäi vielä melko ruhtinaallinen määrä. Käyttöehdotuksia otetaan kernaasti vastaan!

Leikisti lakkahillo

500 g porkkanoita raasteena
1 l vihreitä karviaisia
0,5 dl vettä
kanelia
inkivääriä
500 g hillosokeria

Kuori ja raasta porkkanat. Laita veden kera kattilaan, lisää karviaiset. Heitä mukaan vähän kanelia ja maun mukaan inkivääriä, itse laitoin noin teelusikallisen. Keitä, kunnes marjat ovat mössööntyneet ja porkkanat pehmenneet. Soseuta sauvasekoittimella, lisää sokeri ja keitä noin 10 minuuttia. Purkita, anna jäähtyä ja pistele puuron, lettujen tai leipäjuuston kera. Tai hamstraa koko sato hilloiksi ja ylläty jouluna iloisesti löytäessäsi purnukat hyllyjen kätköistä.

3 + 1 Maria

Vihdoinkin! Paluu arkeen. Jostain syystä kesälomat eivät ikinä ole merkinneet minulle samaa, mitä sanalla "loma" yleensä tarkoitetaan: rentoa lötköttämistä ja oleilua. Kotoa löytyy aina jotain askaretta ja jollei, niin sitä keksii vähän turhankin helposti lähiympäristöstä. Arkeen paluu merkitsee myös tasaista päivärytmiä ja turvan tunnetta yhteisössä, eli tässä tapauksessa lukiossa. 

Arki alkaa toki uudella kalenterilla, joka ei tänäkään vuonna (sori Lukiolaisten liitto) vakuuttanut kansikuvallaan. Marimekon ale-korista löytynyt hukkapala pääsi siis käyttöön. Feattaamassa kahden viimeisimmän vuoden Marimekko päällysteiset kalenterit, molemmat alá Lukiolaisten liitto.

 

 Sinikuvioisuus olkoon siis vuoden teema:

Ja se +1, eli jo aikoja sitten näpsitty kännykkäpussi. Vuorikangas ei kylläkään ole Mekkoa, vaan kierrätyskeskuksesta löytynyt pikkupala. Nevertheless, nättiä kuosia sopii aina käyttää.

Moodboardikin orientoitui syksyyn

Hyvää arjen alkua, muistakaa nauttia tylsistäkin rutiineista ja kalenterin sivujen lehteilystä; on se parempaaa kuin jouten norkoilu!

Paidasta pois

Muistaneekohan kukaan enää paitaa, joka löytyi teatteri kirppikseltä keväällä? Itse olin jo unohtanut koko projektin, mutta tänään syystä tuntemattomasta herätessä oli järjetön himo räätälöidä reuhkasta liivimallinen versio. Ja sehän siitä sitten tuli.

Today's secret ingredient is...

Chili! Ja maustepippuri. Nämä yhdistettynä perinteikkäästi tummaan suklaaseen ja sadepäivä on pelastettu. Ja alkava nuha torjuttu, ehkäpä. Pitäisiköhän jälleen katsella vähän Iron Chefiä, sen verran alkaa nämä raaka-ainevedot jälleen kutkuttamaan.

Mausteiset suklaamuffinit

4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl maustepippuria
1/2 tl chiliä
200 g tummaa suklaata
100 g pehmeää voita
2 dl sokeria
2 munaa
120 g smetanaa
5 rkl maitoa
 
Lämmitä uuni 190 asteeseen. Pane paperivuoat 12-paikkaiseen muffinipeltiin. Sekoita sokeria lukuun ottamatta kuivat aineet ja lisää suklaapalat. Sekoita voi ja sokeri erillisessä astiassa, vispaa joukkoon munat ja maito sekä smetana. Lisää kosteat aineet kuiviin aineisiin ja sekoita nopsaan taikinaksi. Jaa paperivuokiin ja paista 25-30 minuuttia uunin alatasolla. Anna jäähtyä.