perjantai 19. lokakuuta 2012

Reilua kokouspurtavaa (tai siis vadelmaista)


Ja yhtäkkiä tajusin, etten ole jakanut täällä vielä bravuurini, ainaisen onnistujani ohjetta. Kyseessä on siis jo perinteeksi muodostunut vadelma-brownie, jota löytyy lähes jokaisesta Satavanun kokouksen kahvipöydästä. Tämäkin resepti lienee alkujaan jostakin leivontakirjasta, sen verran vanhaa perua vain jo on etten yhtään muista mistä. Tätä tehdään kyllä usein ihan vain viikonloppu iloksikin omalle sakille. Vegaaninenkin se on, banaani korvaa kätevästi monessa käänteessä kananmunan. Nautintoa. Niin, ja tämä yksilö on nimeltään Reilu koska kaakaojauhe ja suklaa olivat molemmat juuri sitä.


Vadelmaiset browniet

1 dl kaakaojauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
2 banaania
2 1/2 dl sokeria
2 dl sulatettua margariinia (esim. Keijun sininen)
100g suklaarouhetta (esim. Brunbergin tumma)
100g pakastevadelmia

Sekoita keskenään kuivat aineet sokeria lukuunottamatta. Sekoita banaani, sokeri ja margariinisula sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää kuivat aineet seokseen ja sekoita varovasti tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille (n. 30x30cm). Ripottele pinnalle suklaarouhe javadelmat. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi.

Ps. Kuvien kaunokainen tavattavissa & maisteltavissa huomenna Satavanun jäsenillassa klo 18 alkaen osoitteessa Maaherrankatu 28, Pori. Tervetuloa niin jäsenet kuin jäsenyyttä harkitsevatkin!







2 kommenttia:

  1. Jesh miten hyvältä näyttää! Täytyy pistää saman tien kokeilulistalle!

    VastaaPoista
  2. Suosittelen! Ja soveltuu kaikenkarvaisille munattomuuden ja maidottomuuden johdosta. Eipä sentään gluteeniton ole, pienellä muokkauksella kai tästä sellaisenkin tekaisisi.

    VastaaPoista