Punainen liha ja kana eivät ole kuuluneet lautaselleni enää vuosiin. Muutaman kuukauden vegaani-kokeiluja lukuunottamatta pinaattikeittoon kuuluu kiinteästi kananmuna, ja edelleen mielestäni parhaat muurinpohjaletut syntyvät vapaan kanan kuukautisista. Soijamaitotuotteita olen suosinut siitä asti kun huomasin ihoni oireilevan (kokonainen vuosi ilman ihottumaa! Jee!) herkemmin maitorahkan lataamisesta kuin soijajogurtista. Hämmennystä lakto-ovoruokavaliooni aiheuttaa kuitenkin kala. Ja pahaa tämä hämmenys onkin. Koko lapsuuteni olen asunut meren rannalla, fisunoutopöytä oli siis oman laiturin päässä läpi vuoden - vapa tai verkot käteen ja pakkaseen/aurinkoon/vesisateeseen istumaan. Vaikka nykyisin majoittaudutaankin vähän eri alueella, saadaan edelleen itsekalastettua merenelävää viikoittain entisaikain naapureilta - ongelmaksi kuitenkin koitui haaskuun joutuvan kalan määrä, sillä itse olen viimeisen vuoden jättänyt myös merenelävät syömättä. Mutta täten ilmoitan, että kasvissyöjä termiä ei minusta enää voi käyttää, sillä en halua enää nähdä yhdenkään viereisestä järvestä naaratun fileen lipuvan roskiin. Järki käteen ja särki pataan! Eli juhlava kuhakeitto ehkä kauneimmasta näkemästäni kalafileestä, jonka entinen naapuri käteeni eilen toimitti. Kiitos ja kuuuuuumarrus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti