maanantai 18. kesäkuuta 2012

DIY maid cafe?


Dish of the day: Omuraisu! Pitää työstää ketsuppitaiteiluani vielä jonkin verran ennenkuin useimpien meido kahviloiden tasolle päästään. Oh well, maulla lienee ennemmin väliä. Se taas oli ensiluokkaista, koko omuraisu itsessäänkin on eräiden viisaiden sanojen mukaan "edukas ruoka": edullinen, herkullinen, ravitseva ja nopea. Adjektiivien tulvalta yksinkertaisuuden ylistykseen eli reseptiin. Täytettähän voi varioida lähes loputtomasti, itse olen kiintynyt etenkin pinaattiriisimössöön sekä alla nähtävään curry-versioon. Sitten vaan kissankorvat päähän ja esiliinaa mekon peitoksi. Tai pyjamat päälle ja Doctor Whota katsomaan.

Omuraisu currytäytteellä

Täyte:
- n. 1 dl keitettyä riisiä (sushiriisi on tähän hommaan mielestäni varsin oivaa)
- puolikas sipuli
- herkkusieniä
- currya
- ketsuppia jos niikseen halutaan

Omeletti:
- 2 kananmunaa
- ripaus sokeria
- ripaus suolaa
- ripaus mustapippuria

- öljyä paistamiseen

Keitä riisi ja mausta currylla. Freesaa öljytyllä pannulla sipuli ja herkkusienet, lisää riisi. Mausta halutessasi ketsupilla, ei pakollista curryn makurikkauden takia. Paistele hetki, tee sinä aikana omeletti rikkomalla munat kulhoon. Sekoita rakenne rikki ja mausta. Kaada kuumalle, öljytylle pannulle. Paista kunnes munakas on hyytynyt, ei tarvetta kääntelylle. Kippaa riisiseos omeletin toiselle puolikkaalle ja flippaa toinen puolikas riisin päälle. Etsi netistä inspiroivia ketcup art-kuvia ja koristele haluamallasi kastikkeella, yleensä kuitenkin ketsupilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti