lauantai 11. huhtikuuta 2015

Uuteen kotiin

Kauhun hetkiä koettiin jo aikaisemmin viikolla kun tuparilahjan keksiminen otti koville. Näppäränä henkilönä halusin tehdä jotain itse, hyödyllistäkin saisi olla - ei koristeita vaan käyttöesineitä. Päivää ennen tupareita iski inspiraatio nähdessäni nämä tiskirätit. Sellainen nikutettiin kovalla kiireellä Novitan bambu -langasta. Lisäksi ostin lähikaupasta luonnon jouhella varusetun tiskiharjan ja eko-astianpesuainetta. Tiskatahan pitää ihan liian usein, joten mikäs sen parempi lahja kuin itse tehty tiskirätti, laadukas harja ja hyvän tuoksuinen pesuaine? Nämä sujautin tällä ohjeella jämäkankaista ompelemaani kangaskoriin.




 Toivotaan että kelpaa. Hyvät viikonloput, askarrelkaa ahkerasti!

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Keväiset

Pääsiäistä edeltävinä luentoina ja useilla Tampereelle kohdistuneilla bussi- ja junamatkoilla on ollut aikaa neuloa, ja tuotoksina syntyivät seuraavat.

Elämäni ensimmäinen kokonainen kolmiohuivi! Tämä on tehty luentohuivin tapaan, lisäämällä aina neljä silmukkaa joka toisella kerroksella. Lanka oli vähän heräteostos Turun Lankamaailmasta, Marino soft nimeltään. Tuo väriyhdistelmä oli vain kertakaikkiaan paitsi hieno, myös keväinen, joten vastarinta oli turhaa.



Kulmiin tein vielä jämälankavarastosta löytyneestä vaaleanpunaisuudesta pompomit, jotka helpottavat muuten vähän lyhyen huivin kiinni pysymistä.


Sitten se vähän pidempään keskeneräisenä lojunut työ, tuolloinen ööm.. vauvan makuupussi? Kulkee nimellä Baby wrap engalnniksi. Olkoon mikä oli, suloinen ja ainakin tarpeeksi iso siitä tuli. Lankana Isoveli, jota nyt sattui löytymään edulliesti suurempi määrä kaupasta, jota en enää muista. Alle pitää pukea varmasti vaatetta, sen verran karheaa tuo Novitan monitoimilanka on, mutta eiköhän kesällä ja keväällä mene kevyemmästä ulkovaatteesta tai muusta. Unipussi valmistui siis hyvissä ajoin ennen ristiäisiä, lahjaksi kun on menossa.



 Reunoissa kulkee helmineule, huppu tehtiin yhdesä paneelista ja saumattiin umpeen ylhäältä. Kiinitys onnistuu virkatulla lenkillä jonka läpi sujautetaan ketjusilmukkanauhan päässä riippuva pompom. Kaikkiaan todella mielyttävä ja helppo projekti, joka yksinkertaisesti ajanpuutteen takia joutui sivuun hetkeksi. Tulipahan valmiiksi, huh!


Nyt takaisin pääsiäipuuhiin. Hyvää tipujuhlaa, ihmiset!